Vuoden Diabeteshoitaja 2017

Share |
22.12.2017

TEKSTI JA KUVA: TEIJO MÄKI, Pohjankyrö-lehti

Ylistarolainen Elina Takala, 40, on työskennellyt
diabeteshoitajana Seinäjoen terveyskeskuksessa vuoden 2012 kesästä
lähtien. Aiemmin hän toimi terveydenhoitajana Ylistaron terveysaseman
aikuisneuvolassa. Siellä hänen toimenkuvaansa kuului diabeteshoitajan
tehtävien lisäksi muun muassa muistitestit ja hoitotarvikkeiden
jakaminen, ja muut työhön liittyvät tehtävät.
Työnantaja organisoi terveyspalvelut uudelleen ja supisti Ylistaron
palvelutarjontaa. Takala sanoo, että varsinkin alkuvaiheessa
ylistarolaisilta tuli palautetta terveyspalvelujen keskittämisestä
Seinäjoelle. Vieläkin siitä silloin tällöin kuulee, mutta suuremmat
aallokot ovat tasoittuneet.
– Jos vaikkapa diabetestä sairastavan asiakkaan kunto ei salli tai hän
ei muuten pääse kulkemaan Seinäjoella, niin hoito pyritään järjestämään.
Ketään ei jätetä heitteille, diabeteshoitaja lupaa.
Seinäjoen Seudun Diabetesyhdistyksen jäsenistö valitsi hänet Vuoden 2017
diabeteshoitajaksi.
– Nöyrästi asiaan suhtaudun. Töihin on ollut aina kiva lähteä. Tykkään
palvella asiakkaita. Diabeteshoitajan työssä vuorovaikutus on tärkeä osa
kokonaisuutta. Saamani tunnustus kertoo siitä, että asiakkaatkin ovat
samaa mieltä, Takala toteaa.

Diabetes eli sokeritauti luokitellaan kansantaudiksi. Tiedossa olevien
tapausten suurta lukumäärää Elina Takala selittää osittain sillä, että
nykyään sairaus huomataan aiempaan varhaisemmassa vaiheessa.
– Jos asiakas on käynyt jonkin muun vaivan takia kokeissa, joissa
huomataan koholla olevia veren sokeriarvoja, niin yleensä asiakas
ohjataan jatkotutkimuksiin.
– Diabeteksestä puhutaan nykyisin entistä avoimemmin. Myös
ennaltaehkäisy vaikka elintapoja muuttamalla tuottaa tulosta, Takala tietää.

Ykköstyypin diabetestä sairastavalla elintärkeä insuliinintuotanto on
lakannut. Hoitomuoto on säännölliset insuliinipistokset. Kakkostyypin
eli aikuisiän diabetes voidaan saada hallintaan liikunnan ja oikean
ruokavalion avulla.
– Tarvittaessa myös lääkehoito tulee kysymykseen, kertoo Takala.
Molempien diabetestyyppien hallinnassa muun muassa ulkoilulla ja
liikunnalla on suuri merkitys jaksamisessa.
– Yöunet parantuvat ja mieli virkistyy, Takala tietää.

Diabeteshoitajan tärkein tehtävä on ohjata ja neuvoa diabetespotilasta.
Elina Takala kertoo, että asiakkaan ei tarvitse syyllistää itseään, jos
sairastuu diabetekseen.
– Asiakastapaamisessa lähdemme siitä, että kartoitetaan sen hetkinen
tilanne. Yhdessä mietimme voiko asiakas vaikuttaa elintapoihinsa, mikäli
tälle on tarvetta.
– Jos epäilee sairastuneensa diabetekseen, niin silloin kannattaa
hakeutua tarkempiin tutkimuksiin.
Oman itsensä kannalta omahoito on tärkeä. Oikealla ruokavaliolla,
liikunnan lisäämisellä ja hallitulla päihteiden käytöllä on suuri merkitys.
– Kaikessa huomioimme potilaan sen hetkisen elämäntilanteen.
Parhaimmillaan diabeteshoitaja on potilaan rinnallakulkija, Takala toteaa.


Tiatoloota
Elina Takala
Vuoden 2017 diabeteshoitaja.
Työskentelee diabeteshoitajana Seinäjoen terveyskeskuksessa. Sitä ennen
terveydenhoitajana Ylistaron terveysasemalla.
Syntynyt Ylistarossa (o.s. Lintala) ja asuu nykyään perheineen
omakotitalossa Ylistaron Viitalankylässä.
Ikä 40 vuotta.
Koulutukseltaan terveydenhoitaja Seinäjoen ammattikorkeakoulu vuonna 2000.
Perheeseen kuuluvat puoliso Jussi ja pojat Otto,14v. ja Lauri, 11v.
Harrastaa lenkkeilyä, kuntosalia ja jumppaa. Tykkää myös lukea.

ElinaTakala.JPG

20.04.2018Seinäjoen Seudun Diabetesyhdistys uudistuu Etelä-Pohjanmaan Diabetesyhdistykseksi.
23.02.2018Jäsentiedote, kevät 2018
12.02.2018Valtakunnallisia tapahtumia lapsiperheille ja nuorille!
22.12.2017Vuoden Diabeteshoitaja 2017
09.11.2017Maailman Diabetespäivä 14.11 -artikkeli
31.10.2017Teatteri-ilta Ilmajoen Kunnantalolla 7.12.2017
26.09.2017Jäsentiedote, syksy 2017
10.08.2017Hypokoiran koulutus -blogi
10.08.2017Seinäjoen Kansalaisopiston kurssi 2-tyypin diabetikoille
19.06.2017Särkänniemen perheiden päivän kävijämäärä oli huikea

Siirry arkistoon »